Apila Terveys Oy ostaa Jyväskylässä vuodesta 1947 toimineen Jyväskylän Työterveys Oy:n 25.3.2019. Kaupan myötä Apila Terveys laajentaa toimintaansa Päijät-Hämeen lisäksi Keski-Suomeen.

Iskun tytäryhtiö Apila Terveys Oy ostaa Jyväskylän Työterveys Oy:n koko osakekannan tänään allekirjoitetulla sopimuksella Jyväskylän Työterveys ry:ltä. Jyväskylän Työterveys Oy tarjoaa monipuolisia työterveys- ja työhyvinvointipalveluita.

”Isku on palvellut suomalaisia asiakkaita yli 90 vuotta kalustetoimittajana. Strategiamme mukaan olemme laajentaneet toimintaamme terveyspalveluihin. Tänään tehty yrityskauppa mahdollistaa Iskun laajentumisen terveyspalveluiden toimijaksi Jyväskylään. Olen tyytyväinen, että yli 70-vuotiaan yrityksen kokemus sekä osaava henkilöstö siirtyy Isku-perheeseen ja voimme tarjota asiakkaillemme uusia palveluja Keski-Suomessa”, kertoo Isku-Yhtymän toimitusjohtaja Arto Tiitinen.

”Olen iloinen saadessamme Jyväskylän Työterveyden osaavan henkilöstön osaksi Apila Terveyttä. Jyväskylän Työterveys avaa Apilalle oven Jyväskylän seudulle ja antaa meille mahdollisuuden tuoda asiantuntemustamme seudun yrityksiä palvelemaan. Jyväskylän Työterveyden nykyisille asiakkaille Apila Terveys tuo entistäkin vahvempaa moniammatillista osaamista, laatusertifioidun toimintamallin sekä nykyaikaiset sähköiset palvelut. Apilan tavoitteena on tarjota yhä monipuolisempia palveluja asiakkaidemme terveyden hyväksi ja jatkossa laajennamme myös yksityisiin terveyspalveluihin Jyväskylässä.”, kertoo Apilan toimitusjohtaja Riikka Mattila.

”Apila Terveys Oy tuo mukanaan vakautta ja jatkuvuutta Jyväskylän Työterveyden paikalliselle toiminnalle. Viime vuosina kilpailu työterveyspalvelujen tuottamisessa Jyväskylän alueella on kiristynyt ja pienen paikallisen toimijan mahdollisuudet kehittää toimintaa ovat rajalliset. Apila Terveys on jo aiemmin toiminut yhteistyössä Jyväskylän Työterveyden kanssa ja on osoittautunut luotettavaksi ja laadukkaaksi toimijaksi, jolla on myös samankaltaiset arvot Jyväskylän Työterveyden kanssa.”, toteaa Jyväskylän Työterveyden hallituksen puheenjohtaja Juha Peltomäki.

Apila Terveys on Iskun omistama työterveys- ja terveyspalveluja tarjoava kotimainen yritys, joka palvelee yrityksiä ja julkisia yhteisöjä sekä yksityisasiakkaita. Apila Terveyden palveluvalikoimaan kuuluvat työterveyspalvelujen lisäksi yleis-, erikoislääkäri- ja fysioterapiapalvelut sekä diagnostiikkapalvelut. Apila Terveys panostaa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja korkeaan laatuun, jonka merkiksi sille on myönnetty ISO9001:2015 -laatusertifikaatti. Apila Terveys kuuluu vuonna 1928 Lahdessa perustettuun Isku-konserniin.

Jyväskylän Työterveys ry on Suomen vanhin työterveyspalveluja tuottava yritysten yhteinen terveysasema ja on perustettu v. 1947. Yhdistys on tuottanut laadukkaita ja hinnaltaan kilpailukykyisiä työterveyspalveluja ensisijaisesti jäsenyritysten henkilöstölle, mutta viime aikoina toimintaa on laajennettu kattamaan myös yksityisasiakkaiden palvelut. Liiketoiminnasta on vastannut yhdistyksen kokonaan omistama osakeyhtiö vuodesta 2018 alkaen. Osakekaupan jälkeen Jyväskylän Työterveys ry jatkaa toimintaansa yleishyödyllisenä yhdistyksenä.

Lisätietoja:

Apila Terveys Oy, toimitusjohtaja, Riikka Mattila, puh. 044 792 3409
Isku-Yhtymä Oy, toimitusjohtaja, Arto Tiitinen, puh. 0400 566 875
Jyväskylän Työterveys, hallituksen puheenjohtaja Juha Peltomäki, puh. 050 570 1986
Jyväskylän Työterveys, toimitusjohtaja Markku Leppisaari, puh. 040 586 0922